Heidiä motivoi Eekoon monipuoliset etenemismahdollisuudet sekä koulutukset

Heidin tarina on se tavallinen, minkä kuulee monen eekoolaisen suusta. Hän aloitti työuransa kesätöistä, Lappeenrannan Prisman kassalta vuonna 2003, josta vaihtoi samana syksynä päivittäistavaraosastolle. Osaaminen kasvoi, uudet haasteet kiehtoivat ja hän siirtyi S-market Sammonlahteen tuoteryhmävastaavaksi ja sieltä Sale Kuukanniemeen apulaispäälliköksi.

Ensimmäinen päällikön paikka oli Sale Jurvalassa ja sen jälkeen Kuukanniemessä. Isompia haasteita ja lisää vastuuta tuli Heidin siirtyessä S-market Rajapatsaalle vuonna 2020. Tällä hetkellä Heidi toimii S-market Lauritsalan päällikkönä, jossa hän aloitti syyskuun alussa.

Heidistä Eekoossa parasta on ihmiset ja heidän kanssaan työskentely. Häntä motivoi myös Eekoon monipuoliset etenemismahdollisuudet sekä koulutukset. Mieli pysyy virkeänä kun on paljon tapahtumia ja elämänmakuisiakohtaamisia.