Edustajisto
Eekoossa ylintä päätösvaltaa käyttää 60-jäseninen edustajisto, jonka asiakasomistajat valitsevat keskuudestaan äänestämällä neljän vuoden välein. Eekoon ensimmäiset edustajiston vaalit olivat keväällä 2010.
Edustajisto kokoontuu sääntöjen mukaan varsinaiseen kokoukseen keväällä ja syksyllä. Sääntöjen mukaan edustajiston tärkeimpiä tehtäviä ovat hallintoneuvoston nimeäminen, tilinpäätöksen vahvistaminen sekä tuloksenkäytöstä päättäminen.
Tästä linkistä näet edustajistoon valitut henkilöt 2010 2014.
Hallintoneuvosto
Eekoon hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 19 valitsee edustajisto. Muut kaksi ovat osuuskaupan palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi on kolme vuotta ja vuosittain kolmasosa hallintoneuvoston jäsenistä on erovuorossa.
Hallintoneuvosto valitsee jäsenet hallitukseen, valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaan osuuskunnan hallintoa ja vahvistaa osuuskaupan keskeiset strategiat ja tavoitteet.
Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii Matti Heinilä ja varapuheenjohtajana Raili Palmi.
Hallintoneuvoston jäsenet v. 2012 (pdf)
Hallitus
Hallituksen muodostavat toimitusjohtaja ja neljä jäsentä. Hallituksen tehtävänä on edistää osuuskaupan etua ja hoitaa sen asioita osuuskuntalain, osuuskunnan sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston antamien ohjeiden ja päätösten mukaisesti. Hallitus päättää strategioista, tavoitteista ja suunnitelmista.
Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Ahti Manninen.
|
|
|
|
|
|---|