EEKOO yrityksenä
Etelä-Karjalan Osuuskauppa on yli 51 000
eteläkarjalaisen omistama palveluyritys
Etelä-Karjalan Ouuskauppa eli Eekoo on Etelä-Karjalan maakunnan suurin palvelualan yritys ja alansa markkinajohtaja. Eekoo harjoittaa päivittäis- ja erikoistavarakauppaa, ABC-liiketoimintaa, autokauppaa, autojen korjaus- ja huoltotoimintaa sekä hotelli- ja ravintolatoimintaa.
Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Etelä-Karjalan Osuuskauppa käyttää liiketoiminnastaan syntyvän tuloksen kokonaisuudessaan Etelä-Karjalan palveluiden kehittämiseen.
Eekoon myynti vuonna 2011 oli 332 miljoonaa euroa. Palvelualtista ja osaavaa henkilöstöä konsernissa v. 2011 lopussa oli yli 1000 henkilöä ja määrän arvoidaan kasvavan tulevina vuosina tehtävien investointien myötä. Viime vuonna Eekoo investointeja ovat olleet S-market Vuoksenniska Imatralla ja S-Market Lappeenrannan laajennus kauppakeskus Armadassa. Tänä vuonna aletaan rakentaa Imatralle uutta liikennemyymälää sekä uutta Prismaa. Parikkalassa alkaa myös uuden S-marketin rakentaminen.
Eekoo 105-vuotta
Eekoo on osa S-ryhmää, jonka muodostavat SOK yhdessä 21 alueosuuskaupan kanssa. Eekoon historia ulottuu Maalaisten Osuuskaupan syntyyn v. 1907. Vuosien saatossa liikkeen nimi muutettiin Osuuskauppa Yhtymäksi, johon useat maakunnalliset osuuskaupat fuusioituivat. Etelä-Karjalan Osuuskauppa -nimi otettiin käyttöön vuonna 1984.
Bonusta asiakasomistajille 8 milj.
Jäsenmäärä vuoden 2012 alussa on hieman yli 51 000, joten yli 65 prosentilla eteläkarjalaisista kotitalouksista on Eekoon S-Etukortti.
Toimialat
Eekoon toimialat ovat päivittäis- ja käyttötavarakauppa, ABC-liikennemyymäläkauppa, hotelli- ja ravintolakauppa ja autokauppa. Eekoo-konsernin muodostavat osuuskauppa ja sen tytätyhtiö Etelä-Karjalan Eekoo kiinteistöt Oy sekä osakkuusyhtiö Ravintola 2 Rakuunaa Oy -konserni.
Hallinto
Eekoossa ylintä päätösvaltaa käyttää 60-jäseninen edustajisto, jonka asiakasomistajat valitsevat keskuudestaan, äänestämällä neljän vuoden välein. Edustajiston vaalit olivat keväällä 2010.
Hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 19 valitsee edustajisto. Muut kaksi ovat osuuskaupan palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi on kolme vuotta ja vuosittain kolmasosa hallintoneuvoston jäsenistä on erovuorossa.
Hallintoneuvosto valitsee hallituksen, johon kuuluu 4 jäsentä ja toimitusjohtaja
Suomen laatupalkinto 2008 Etelä-Karjalan Osuuskaupalle suuryritysten sarjassa
Etelä-Karjalan Osuuskauppa on voittanut Suomen laatupalkinnon suuryritysten sarjassa 2008. Palkinto luovutettiin Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa 13.11.2008. Lisäksi saimme tunnustuspalkinnon EFQM Recognised for excellence 5 star.
Eekoo menestyi hyvin Suomen parhaat työpaikat tutkimuksessa
Suomen Parhaat Työpaikat 2008 -tutkimuksessa Etelä-Karjalan Osuuskauppa sijoittui toiseksi suurten organisaatioiden sarjassa. Tutkimuksessa Suomen parhaiksi työpaikoiksi sijoittuvien yrityksien tulee täyttää laadullisesti eri mittareilla mitattuna monia laatukriteereitä. Suuri painoarvo on myös sillä, että organisaatio on sen omien työntekijöiden mielestä hyvä työpaikka ja se, että on tehty pitkäjänteistä kehittämistyötä hyvän työpaikan rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi.